Jos olet seurannut blogiani jonkin aikaa, tiedät, miten se menee. Tiedät, että sinun on tunnettava päivittäin esiin nousevat tunteet, sillä niiden estäminen ja siten varastoiminen kehoosi tuottaa jännitystä ja kipua. On selvää, ettei kukaan ole täydellinen tunteiden asettamisessa. Minulla, kuten sinullakin, on kuitenkin tavoitteena tuntea olo mahdollisimman kivuttomaksi ja terveeksi.

Ymmärretään se

Tämä pitää minut innostuneena sallimaan itselleni aina tunteita, vaikkakin epätäydellisesti. Aina silloin tällöin palaan takaisin "älä tunne" -tilaan. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että on jotain, mitä minun on todella aistittava, ja olen kiireinen vakuuttamaan itselleni, että olen kunnossa, että kaikki on hyvin ja että hoidan vain pari sähköpostia sen sijaan, että pysähtyisin tuntemaan. Viime kuussa huomasin hiipivän jännityksen kertyvän selkärankaani, ja tiesin, että minun oli pakko tuntea jotain. Tein vähän torjuntaa, sitten vähän harhauttamista ja vähän syömistä. Kummallista kyllä, mikään niistä ei poistanut jännitystäni.

Lopulta vedin syvään henkeä ja sukelsin omaan mieleeni. Minun olisi pitänyt tietää. Se oli ollut varastoitunutta vihaa. Minulle viha on voimakkain tunne. Olen tehnyt monta vuotta töitä salliakseni surun, ja sallin itselleni aika lailla suuren itkun aina kun haluan. Olen tullut paljon ystävällisemmäksi pelon kanssa, ja voin antaa sen olla läsnä suurimmaksi osaksi.

Tunteet

Uskon syvästi tunteiden, kehon ja aivojen kunnioittamiseen ja niiden yhteistoimintaan. Päätin, että halusin apua saadakseni sen, mitä kehooni oli varastoitunut. Varasin ajan kiropraktikolleni, joka tekee myös äärimmäistä (tarkoitan siis hirvittävän kivuliasta) myofaskiaalista ja syväkudosvapauttamista. Jos minulla oli lihaksiini ja soluihini varastoitunutta vihaa, hän varmasti auttaisi sitä alkamaan virrata.

Viikon istunnon jälkeen ajoin kotiin (räpyttelin kivun kyyneleitä silmistäni - kaverilla on teräksiset peukalot) ja palasin töihin. Hän oli tehnyt uudenlaista fascial releasea, joka sattui niin paljon, että luulin pyörtyväni. Hän hyökkäsi pääni yläosassa oleviin lihaksiin, jotka olivat erittäin loukkaantuneita hyökkäyksestä. Silti se tuntui oudon hyvältä sen jälkeen. Kompuroin ja kirjoitin kirjoituspöydän ääressä.

Mitä tapahtuu?

Yhtäkkiä tietoisuuteeni syöksyi vihan tsunami. Vau. Tein tietoista valittamista, uskoin siihen, puhuin eräälle kouluttajatoverille. Ajattelin, että tein aika hyvin, kun annoin vihan virrata. Silti lihasjännitys oli edelleen olemassa. Olin hieman ymmälläni. Muutamaa päivää myöhemmin tapasin äitini ja juttelin hänen kanssaan keittiössä. Kerroin hänelle vihan purkautumisesta, ja hän sanoi: "Ai niin, minä tykkään kiukutella, kun se tapahtuu."

Olen käyttänyt aiemmin termiä kiukuttelu, mutta minulla oli tunne, että jotain todella hyvää paljastuisi. Totta kai hän alkoi demonstroida, ja minuun iski jotain sanoinkuvaamatonta. Se oli helpotuksen tunne, vuosien ahdistuksen jättimäinen hellittäminen. Se oli suostumus päästää irti. Hän itse asiassa meni kiukutteluun. Hän huusi. Hän pilkkasi. Hän liikutti koko kehoaan. Se oli upeaa, ja oli mahdotonta olla liittymättä siihen.

Aika pian minäkin sain raivokohtauksen. Vapisin koko kehossani, olin kuin kolmevuotias, ja annoin kaiken tulla ulos. Se oli vähän kuin kiukkutanssi, vaikka siihen kuului myös makaaminen ja jalkojen potkiminen. Kiukuttelu päättyi luonnollisesti, sillä emme kestäneet kauaa räjähtämättä naurukohtauksiin. Se oli ehkä hauskinta. Kunpa voisitte nähdä äitini kiukuttelemassa. Hän on lahjakas. Hän on nero. Hän osaa antaa hetken vallata itsensä.

Tiesitkö?

Haluamme ajatella, että olemme nyt aikuisia, ja raivokohtaukset ovat 3-vuotiaiden etuoikeus. Se ei ole totta. Mikään ei ole vapauttavampaa kuin päästää sisäinen 3-vuotias irti. Voin kuvitella, että meidän laillamme sinun on vaikea olla nauramatta, kun olet saanut raivokohtauksesi päätökseen, varsinkin jos annat itsesi todella innostua siitä. Suosittelen lämpimästi nappaamaan mukaan ystävän, joka on myös valmis oppimaan lisää kiukuttelukäsitteestä. Se voi tuntua absurdilta, mutta hyvin tehty kiukuttelu on todella yksi parantavimmista asioista, joita voit tehdä auttaaksesi itseäsi. Voit yhdistää tietoisen valittamisen (keuhkojesi täydeltä, ei vähempää, tai pilkkaavalla, pilkkaavalla äänellä - niinooo hauskaa) koko kehosi liikuttamiseen.

Siinä on jotain valtavan voimakasta. Toiseksi, pääset ravistelemaan, lyömään, potkimaan ja hakkaamaan ilmakehää, mikä vapauttaa kehoon varastoitunutta energiaa. Kolmanneksi, saat tuntea, mitä ikinä tunnetkin, ja on paljon helpompaa antaa sen virrata, kun todella pääset siihen fyysisesti mukaan. Neljänneksi, lopuksi pääset nauramaan, mikä on terveellisimpiä asioita, joita voit tehdä itsellesi yleensä. Ei viittä minuuttia kiukutteluni jälkeen selkärankani löystyi. Tunsin oloni kevyemmäksi. Tunsin itseni onnelliseksi. Tunsin olevani hereillä. Kehoni oli elävä, juokseva ja voimakas. Olin läsnä. Sanoin äidilleni, että hän on nero. Hän sanoi oppineensa sen minulta, kun olin kolmevuotias.

Pidä mielessä

Kun minulla oli lapsena kiukkukohtauksia, hän saattoi osallistua niihin, koska miksipä ei? Äitini YMMÄRTÄÄ lapsia tavalla, jota kukaan muu tuntemani ei ymmärrä. Hän ymmärtää, että raivokohtaus on vain pakko saada aikaan, ja sen estäminen on turhaa. Hän tietää, että pieni yritys kiukuttelussa tekee siitä paljon paremman. Jotenkin unohdin aikuisena itsenäni tämän viisauden helmen. Olen kiitollinen, että olen saanut sen takaisin. Kai me jostain syystä yritämme aina olla niin aikuisia.

Miksi? Lapsilla on paljon hauskempaa. He ovat luontaisia tuntemaan ja liikkumaan, eikä tallennettua jännitystä tarvita. Mikä ikinä muutti minut ja sinut julkisesti tuntevasta nelivuotiaasta aikuiseksi, joka pitää sen sisällään (kyllä, elämässä on paljon kokemuksia, jotka valitettavasti helpottavat tuota prosessia), on aika ottaa takaisin lapsineromme. Yritin saada äitiä tuottamaan kiukkuvideon, mutta hän oli hieman ujo. Ehkäpä pakotan hänet pitämään kiukkutyöpajoja kanssani. Jotenkin toivon voivani välittää hänen neroutensa teille, sillä uskon, että hyötyisitte siitä valtavasti.

Ota huomioon

Toistaiseksi kirjallinen sana on parasta, mitä voin tehdä. Olen oppinut mestarilta, mutta en pidä itseäni vielä täysin koulutettuna kiukuttelunopettajana.

• Jonota asia, josta olet järkyttynyt mielessäsi.
• Lähde liikkeelle. Heiluta olkapäitäsi, ravista käsiäsi, tee ilmaiskuja - tee mitä tahansa, mitä kehosi tarvitsee tehdä.
• Aloita valittaminen mistä tahansa tai mistä tahansa. Alentukaa alhaisimpiin määriinne. Sano se, mitä sinun todella pitäisi sanoa, mutta et anna itsesi ilmaista sitä. Käytä narttumaista ääntäsi. Sitten huuda. Ryhdy ilkeäksi. Pilkkaa. Valittakaa. Tuomari. Kanavoi sisäinen pikkulapsesi.
• Tunne mitä tahansa tunnetta. Sano, mitä tunnet. Anna liikkeidesi ilmaista tunteitasi sillä tavalla, mikä tuntuu oikealta. Ole draamakuningatar. Ylitä kaikki rajat.
• Naura hysteerisesti yksin. En todellakaan voi suositella tätä tarpeeksi. Käytin sitä vaatekaapin sulamisen aikana.

Tunsin täydellistä nostalgiaa kaikkia vaatteitani kohtaan ja mietin useita tunteja, miten kamalalta ne näyttävät, ennen kuin muistin Conscious Tantrum Technique -tekniikan. Kannustan sinua siis olemaan taapero, jos sinun täytyy tuntea jotain läpi. Nauti hetkestä. Anna itsesi mennä sinne. Anna kaiken roikkua. Alentukaa alimpiin määriin. Sitten nousette makeaan heräämiseen, ja autuus vie teidät kotiin - teille.